Yhtäkkiä miulla on kaikki tämä rakkaus olemuksessa.
Mysteeri heittelee ees ja taas ja tunnen olevani sen armoilla täysin. Tämän voisin surussani muistaa. Yhtä kirkkaalta taivaalta pulpahtaa rakkaus kuten surukin. Yhtä vähän niistä ymmärrän. Se on hengitystä. Syvää elämää, kuin kohoilevat viinirypäleet ja miun koko tää mitä luulen olevani. Laajenee ja kutistuu. Rakastuu ja surustuu. Tämän kaiken annan mennä ja tulla. Ja kiitollinen.
Thursday, July 9, 2009
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment