Jouluna tapahtui

Joulu oli ihana. Olin todellatodella onnellinen.
Kiitos kaikkeuden vartioille, että sain olla ja herkutella siellä missä rakastetaan.
On niin ihmeellistä miten suuresti toisten ihmisen avoinaisuus itteensäkki vaikuttaa. Avaa heti. Avaa. Avaa avaa. Kaunista kaunista. Avaaminen sai aikaan myös kaikenlaisia muita fiiliksia, joita tuli esille joogan ja meditaation yhteydessä. Kirjottelin jouluna vähän ja tässä niitä.


Tuntuu, ettei minulta puutu mitään.
Ja heti jos jotain tälläistä erehtyy tuntemaan niin tulee, että puuttuuko sittenkin.

Sama tilanne.
Sama tietämättömyys mikä kaunista.
Sama eksyneisyys. Ei tiedä miltä tuntuu.
Miksi pitäisi olla tieto siitä miltä tuntuu.
Tuntuu että automaattisesti.

Yhtäkkiä koko fyysinen olemus on raskas ja sietämön.
Tuntuu etten jaksa kannatella päätä.
Itken ja hengitys on vaikeaa.

Tänään oon ollu aggressioitten maassa.
Olisin halunnut oksentaa. Ja hyppiä tasajalkaa.
En ymmärrä miten tää rauha ja rakkaus vaikuttaa miuhun näin.

Kävin kävelyllä ja silitin hevosta. Se oli ihana heppa.
Toinen makoili kauempana. Tuntui että se oli jo väsynyt ja menossa kuolemaa kohti.

Täällä on niin meditatiivista.
Kaikkeuden tuoreus ja koko olemassaolo tuntuu niin hämäävältä.
Tuntuu kuin syntyisin joka hetki uuteen koska en tiedä mistään mitään.

Hyvää joulua. Onnellista uutta vuotta.

Toivon kaikille

rakkautta
viisautta
hymyjä ja naurua
rauhaa rauhaa rauhaa.

<3

..

Itku herkässä

viha
aggressiot
suruja
yksinäisyys
kelpaa en


Korvat höröllänsä kuuntelen.
Silmat levällään.
Iho.
Nenä.

Menen sinne.
Sinne menen mistä tulin ja mistä en tullut.
Kuljen sinne minne kuljen ja se on ainoa tie, se on kaikki tiet

Ja itku on herkässä.
Samoin ilo ja riemu.

:)

Jee.
Kiitos kaikille ja kaikkeudelle.
Mie haluan olla enemmän mie ja mie.
Aina enemmän, aina läpinäkyvämpi, aina kaikkea.
Puhkeamassa.
Luomisen sydämessä.

.

Jumala huutelee miussa miuta.
(Tykkään sanasta jumala. Siinä on miulle paljon)
Meidän välillä häiriöitä yhteydessä.
Taustakohinaa.
Melu peittää alleen.
Kuuntelen muuta ja tulen surulliseksi.

Tänään kaikki tuntui uudelta. Ihmeelliseltä. Erilaiselta.
Ihmisiä katsoin pitkään.
Heidän viisaita onnellisia surullisia väsyneitä hahmoja.
Olin kamalan surullinen itse.
Vaikka tunsin jotain uutta olevan liikenteessä.
En tiedä miten jaksan mennä täällä ja luottaa.
Mutta mitä muutakaan.

Öh

Jo on kummallista.
Ei oo aikaa olla tässä ja nyt.
Todella outoa.
Aina on paettava tätä hetkeä.
Paljon muutaki mentävä vaan karkuun.

Inkivääritee on todella vahvaa välistä.
Se saa viedä tämän kuumeen mennessään

Ns. Meditaatio

Oon nyt pari kertaa istuskellu. Hiljennelly mantrojen laulamisen jälkee. Hitto se on hienoo. Tavallaan oon aina tienny, että tykkään siitä kauheesti. Mutta on aina tuntunu vaivalloiselta vetää ittensä alas istumaan ja hiljentymään. Ja jotenki ollu sellaset fiilikset siitä, et se on rasittavaa ja jokapaikkaa kolottaa ja kutittaa ja silti vaan yritän siinä kököttää. Eli ristivetoa ollut vähän tän suhteen. Mutta se on hienoo. Se on sitä mitä haluan. Se on vastausta etsinnälle. Se on etsintää. Autuutta siis.

Sitten oon lopettanu istuskelun kellahtamalla pötkölleen. Tai mitekä siitä nyt lähteekä rojahtamaan. Millonka ei kroppa tunnu niin ratkiriemukkaan älyttömän käsittämättömältä. Aivan aivan ihanku solut ei enää menis fysiikan lakien mukaan.

Nyt oon muuten tervehtyny. Ja on aika olla kiitolline kaikkeuden suuntaan. Kyllä sitä voimaa ehdin jo pyydellä aikani ja nyt kun sitä on ni kiitosta vaan. Höppänältä vähän loppu uskoki välillä.

Ja onpa veristä maailmalla. Veljet ja siskot, tehkäämme sydämiimme rauhaa ja rukoilkaamme muidenkin puolesta.

Mihin vie mun pieni tieni.

Huh.

Mihin sitten pitää olla valmis ja terve ja kaikkea. Mitä varten?
Kyselen, koska oon paskana. Ja silti onnellinen ja rikas.
Silti tuntuu että jotainhan tässä ootellaan.
Elämänpitunen kenraaliharjotus.
Ainaki aidolta tuntuu.
Tuntuuko teistä aidolta?
Tuntuu aidolta, mutta silti kaikessa mitä täällä tehtaillaan on sellanen fiilis, että ihanku saatas uus yritys. Virheet aivanku korjattavissa. Elämä kelailtavissa edestakaisin takasedeisin.
Ens kerralla rakastan sitten kyllä enemmän.

Onneks kohti todellista ei mennä sanoilla.

And the rain it hammered down

Tänään on sateista.

Miuta väsyttää ihan hirveesti. Kahtena viimeyönä oon nukkunu tositosi huonosti. Silti oon vaan puskenu itteni aamulla joogaan ja hyvältähän se tuntuu. Aamulla mietin vaan, että mikä se väsyttää. Oonko oikeesti väsyny vai sanooko miun mieli vaan, että miun täytyy olla väsyny ku sain niin huonosti unta viime yönä. Nopeesti unohtaa joogatessa, että on väsynyt. Sitä vaan tekee kaiken. Ja enemmänki. Om.

Loppurentoutuksen aikana meijän ohjaaja Andreas soittaa toisinaan pianoa. Tänään sade hakkasi ja sitten oli se piano. Nyt kun oon alkanu tottumaan siihen miten täällä harjotellaan niin kauheesti arvostan sitä että saan mennä joka aamu sinne joogailemaan. Ennen otti luontoon jotkut korjaukset. Nyt tiedän, että se vain vie miuta eteenpäin. Ja niin oonki menossa, eteenpäin, kokoajan. Paljon on huolta tipahtanu. Paljon on vielä tekemistä. Paljon uutta herkkyyttä. Paljon surua ja paljon lohtua.

On tää kiitollisuus. Pistää perspektiivit kohillee. Ja asettaa sydämeen rauhan.

Aamu

Aamulla on kirkas taivas ja kylmää.
Miusta aamut ulkona on aina ollu tosi epämiellyttäviä.
Aamulla pimeys ja kylmyys menee suoraan sydämeen.
Ei oo mitään keinoa vastustaa. Sillon on yksinäistä.
Pahinta on pakkaslumi ja tähtikirkastaivas, aamulla.

Kaipaan kauheesti rauhaa elämältä. Siis rauhallista elämää. Tuntuu välillä, että oon jotenki surumielinen ihminen. Äiti on vähän surumielinen. Oonko siis niiku äiti? Oon varmaan kai. Äitiä suretti katella kesällä miun suruja. Sitten molemmat oltiin surullisia toistemme suruista. Mutta myös onnellisia. Siis surullisenonnellisiako?
Niin. Haluan siis rauhottua. Tehdä vähän ja hitaasti. Mennä hitaammin. Kannattaa hitautta. Tuntuu, että oon liian heikko kaikkeen tähän maailmanmyllerrykseen. Haluan olla hiljaa. Siis olla sanomatta mitään. Elää vain rauhan maassa.

Hei enkelit

Nii.
Miussa on paljon toivoa ja valoa. Paljon rakkautta ja uskoa.
Se on tää tie mikä on välistä synkkä. Tie joka vie ja on ainut oikea.

Ei hätää. Toivon että se välittyy tää prosessi jotenki.
Että en todellakaan mene kohti kuolemaa vaan elämää.
Läsnä on tää elämän värikkyys.
Tuska ja riemu. Elämä ja kuolema.
Sininen punanen keltanen.

Välillä ei tiedä mistään mitään.

Mistä sitä aina välillä tietää mitä kirjottaa.

Tänään oon tehny hyvin vähän eli kävin ostaa hammastahnaa ja sämpylöitä + omenan.
Miusta tunuu, että miun on mahdotonta olla fyysisesti täysin terveenä. Nyt miulla on huuliherpes. Se on tosi ärsyttävä. Onhan tässä muutenkin ollu jo aika pitkään välillä sellanen olo, että harvemmin on fyysesti energinen olo. Ja mielestä puuttuu se kirkkaus myös. Tietty sitä kohti ollaan menossa.

Täytyy sanoo nyt ihan suoraan et oon ihan eksyksissä enkä tiedä et mitä tehdä. En edes aina tiedä mitä arjessa pitää tehdä.

Noista alkoholista ja tupakasta sen verran, että miten mie voin selittää samaan aikaan kuinka tuskallisia ne on miulle ja silti käytän niitä. Miten voin ikinä selittää, että se on fyysisesti ja henkisesti miulle lähes mahdoonta käyttää päihteitä. Puhuin yhelle ihmiselle tästä, että en haluaisi, että oksettaa. Ja sitten olinki jo seuraavana päivänä kalja ja rööki kädessä taas. Sitä hän kommentoi naureskelemalla, että eilein vielä sitä ja tätä. No, perskuta. Se on ihan käsittämätön sekin juttu. En vain voi selittää millasta se on ja millasta se on.

Joogastakin

Nyt oon alottanu joogaamaan salilla. Voin mennä siine aamulla seittemältä ja meenki. Lauantaina kymmeneltä. Tykkään tosi paljon herätä aikasin ja lähteä tekemään jotain muuta kun koululle. Herään ja lähden joogaan. Joogan alottamisen jälkeen täällä taas uudestaan tuntuu, että oon kokoajan liikkeessä. Jotain tapahtuu kropassa ja mielessä. Fyysisesti on rankkaa ja tarvitsen paljon lepoa. Tuntuu hyvältä, olin taas ajautunut jumiin. Fiilis salilla on hyvä. Ohjaajalla on paljon annettavaa ja meditatiivinen asenne. Tunnen itseni tervetulleeksi. Opin tekemään kevyemmin ja se muutos tuntuu uskomattomalta lahjata. Relax your face. Breathe softly.

Kyselen itseltäni jatkuvasti mitä haluan. Kun on täällä, tuntuu, että nyt pitää olla ja kokea ja nähdä. Haluan, mutta haluan myös rauhoittua ja löytää itsestäni rauhan. Joskus oon niin hämmentyny elämästä. Tuntuu, että se on vaan yksinäinen kulkija valtatien varressa, rekkoja hujahtelee ohi. Välillä on yksinäistä ja hylättyä. Välillä ikävä kotiin. Siellä on se tietty valo, tuoksu ja rytmi.

Haluan mennä kohti rauhaa ja seesteisyyttä. Pelottaa, että eksyn taas matkalla. Tuntuu välillä, ettei siihen oo enää varaa. Elämä, vie miuta!

Jumiutunut

Suussa on varmaan seittemän aftaa ja koko pää tuntuu ihan tuskaselta.
Nyt dramatisoin.
Mutta tuntuu, että se tuli joogaamisesta. Tarviin niin paljon unta, enkä tänään edes jaksanu nousta joogaan.
Mutta rukoilen, että huomenna oon paremmassa enkä huonommassa kunnossa. Sitten voin mennä. Rukoilen fyysistä vahvuutta.
Välillä tuntuu kuin elämä olisi vain puskettava läpi. Siihen tarvitsen paljon apua.
Tuntuu, että kumpa todettaisiin joku vakava sairaus ja saisin vuoden elinaikaa. Tulisipa elettyä sitten.

Se on se pelko

Eilen olin vähän irti pelosta.
Sen huomaa vasta kun sen hellittää. Ja huomasin, että pelkään ihmisiä ihan uskomattoman paljon. Tässä on se olemassaolemiseen kelpaamattomuus, mistä aikasemmin kerroin. Luulen, että miun pitää suorittaa kokoajan jotain olemista ja siten olla jotain muuta kun mie oon.
Yleensä haluan päästä rikkomaan jään ja näyttää kaiken heikkouteni tai osan siitä kaikille uusille ihmisille miun elämässä.

Luulen, että se on tullut tän joogamisen kautta nää uudet tunteet. Tietty joogassakin yrittää päteä, mutta ei siellä vaan voi. Sielläkin kyllä aina jännittää olla omaitsensä.

Ja ihan käsittämättömän hienolta oli kokea joku uusi fiilis, että hyväksyy ittensä eikä oikeestaan välitä mitä ihmiset ajattelee. Tai tietenkin välittää, mutta kokee hetken saavansa luvan olla olemassa.

?

Mitä mie haluan?
Mitä miun sydän haluaa?

En tiedä. Tutkin asiaa.
Tiedän. Tutkin asiaa.

On se yksi helvetinmoinen matka kun ei tiedä mitenperin olla.
Kun tuntuu vain saastuttavansa itseään.
Sisällä on hiljaista ja täydellinen lohtu.
Ja sitten menee se yhteys ja ollaan taas tuulien matkassa.
Sillon sattuu kaikki. Koko olemus on oksennusta.

nyt mie kerron jotain

kadulla kahvilassa bileissä luennolla kaupassa

miusta tuntuu, ettei miulla oo samanlaista oikeutta olemassaoloon ku muilla ihmisillä
se on pohjustava ajatus käytännössä kaikelle mitä tapahtuu
se on sellainen että siitä lähtee kaikki
se värittää todellisuuden ihan kummalliseksi
se aivan käsittämätön alemmuuskompleksi

vittu että olin masentunut talvella
ja vittu kun oli hienoa romahtaa iskän ja äitin edessä
tuntu niin hyvältä ku iskä piti miusta ihan uudella tavalla huolta
itken nytkin kun ajattelen sitä

paljon rauhaa, enemmän jumalaa ja rakkautta rajatta kaikille!

Ruhe

Tänään sumuista.
Niin sumuista, että tvtornista ei näkynyt kärkeä ollenkaan.
Sumua, joka tekee kaupungista yhden ison huoneen. Yhteistä rauhaa.

Ilmassa on paljon energiaa. Vähänniiku piilossaolevaa.
Paljon yhteistä rauhaa ja herkkyyttä.

Ja eilen näin Jumalan ja se jumala oli koira.

Koti

Asunnossa pitää kulkea rappukäytävän läpi jos haluaa keittiöön. Tai pesemään pyykkiä. Tai olohuoneeseen.

On ihanaa, kun sänky on niin ylhäällä, niin aina vähän voi hypätä sänkyyn.

...

Eilen miulla oli ehkä rajuimmat kuukautiset aikoihin.
Yritettiin lähteä kirpparille Christianin ja Mommen kans ja ehittiinki olee vähän aikaa. Sitten miuta vaan sattu ja alko oksettaa. Kaverit saatto miut kotii ja sit vaan kävin pötköttää kuumavesipullon kanssa ja itkin ja nukahin. Nukuin neljä tuntia ja ne vietin kyllä jossain iha miljoonien mailien päässä.

Täällä on lämpimät olot. Tykkään olla miun uudessa kodissa. Nää miun kämppikset on niin lämpimiä ja hyviä. Välillä on tietty kylmä ja kokoajan pitää olla paljon päällä. Mut muuten on hyvä olla. On ihana olla rauhassa, eikä tarvihe miettiä kokoajan, että pitäs olla menossa jossain. Ihana rauha.

Love will never leave us alone.

Tänään muutin tänne. Muutin matkalaukun, repun, joogamaton ja vielä yhden laukun.
Miun sänky on korkeella. Ylettää lähes napaan asti.
Miun huoneessa on paljon värikkäitä asioita ja lämmintä valoa.
Kirjotuspöydässä on piirretty maailmankartta ja Che Guevara.
(Olisi siistiä osata kaikki maailman valtiot kartalta. Olisi siistiä tietää mitä Che todella hommaili.)
En oo vielä saanut stereosysteemiä synkkaamaan, et voisin kuunnella koneelta.
Miulla ei oo kokovartalopeiliä.
Haluan joogata huomenna, mutten voi joogata tässä huoneessa, kun en mahdu. Voin joogata olohuoneessa, mutten tiedä kehtaanko. Jooga huutaa miuta. Miussa.

Ihanaa. Nyt todella alan oottaa sitä, että Anne tulee tänne.

Tänään käytiin kaheksan kaverin kanssa kattoo Baader Meinhof Komplex. Kertoo saksalaisen terroristiryhmittymän RAFin edesottamuksista seitkytluvulla. Oli mielenkiintonen pätkä. Aika mukaansatempaava ja ehkä vähän liian glorifioiva. Pidin esitelmän kyseisestä ryhmittymästä aikasemmin saksankielen kurssilla.

Universumia.

Tänään olin luonnontieteellisessä museossa. Siellä oli paljon täytettyjä eläimiä ja hirmuliskojen luurankoja sekä fossiileja.

Näin myös sellasen videon selälläni maaten maailmankaikkeudesta. Ja miten universumi on nyt tullut tähän pisteeseen. Jos edes hieman sellasta ajattelee niin heti elämä tuntuu paljon maukkaammalta. Voi olla jotain omia ongelmia, mutta tuntuu kuitekin, että kaikki on juuri niinku pitääki. Kaikkeus on niin ihanan käsittämätön. Sen takia voi vaan antaa elämisen viedä ja olla käsittämättä ja käsisteellistämättä.

Truebelieving.

Tyypit.

Sain sen kämpän mitä halusinki.
Tunsin oloni niin kotoisaksi heti niitten tyyppien kanssa.
Oon ilonen.
Kandee lähettää nöyrimmät toiveensa universumin aalloille. Saattaa kestää hetki enneks niihin vastataan, mut kai se on sen arvosta.

Immerse your soul in love.

Voihan luoja.

Tänään näin yhden lapsen. Sellaisen pienen ja toikkairoivan. Sellaisen mistä sen perhe pitää oikein huolta. Miten mie nautin siitä sen pienen ihmisen herkkyydestä. Sydän meni ihan hupshups kääntyi ja sellasta. Täytyy sanoo et en oo ehkä ikinä vielä kokenu mitään sellasta.

Mitäs muuta.
Mie etin nyt kämppää ja olin yhessä kuuden tyypin kimppakämpässä, jossa meininki oli oikein miun makuun. Tuli tosi lämmin fiilis niistä. Mutta niistä ei oo valitettavasti kuulunut mitään, joten en varmaan oo saanu sitä kämppää. Sitten täytyy vain jatkaa etsintöjä.

Berliini on kaikenkaikkiaan megaupee. Täällä voin olla kovin mie. Joskus saattaa ahdistaa. Mutta usein tuntuu, että voin todella olla mitä oon. Miun ystävät on täällä ihania ja herkkiä ja avoimia. Kyllä tää tekee hyvää. Joskus on kovin raskasta ja ton asuntohakujutun kanssa oon saanu aika pahan pikkubreakdownin. Mut tekee se hyvää mennä ihan henkisesti niin väsyksiin, ettei voi muuta kun nukkua.

Mut tänää päivän sana on oikeesti RAKKAUS. Siit sopii kyl repii.

Kulkumme vaivalloista. Olkoon niin.

Kerran enkeli otti miuta kädestä.
Se enkeli oli savusta, mutta valkoisempi.
Siis valkoista savua.
Se oli lohduttava ja herkkä ja huolehtivainen enkeli.

Sitten vielä tämä, jonka oon kirjottanu aikasemmin:

Käyn nukkumaan.
Enkelit levittelee siipensä miun päälle.
On surullista, muttei toivotonta.
On viileää ja oon väsynyt, mutta en kuole.

Enkelit on vahvoja ja määrätietoisia.
Niiden olemuksessa on koko universumi.
Kuin tiheässä kuusikossa,
nukun enkelten siipien alla.
Sydän on heikko.
Unen läpi kuulen enkelten herkät äänet.

Yksittäisiä asioita.

Mie on tavannu yhen hollantilaisen tyypin ja myö tullaa tosi hyvi toimee. Sil on sairaan siisti kämppä ja se tekee paljon kaikkee. Oltii tänää kahvilla monta tuntia. Se on ihana. Avoin.

Mie oon ollu nyt kaks kertaa Kastanienalleella semmoses kuva-automaatis mis voi ottaa passikuviaa. Ja ne kuvat on aina ihan sellasia ihanan satumaisia. Ei maksa edes paljoo.

Eile tehtii Jonin ja Mommen kaa keittoo. Syötii sitä tänääki. Kokkailu on kivaa.

Tää kämppä mis mie oon on ihan rajaton. Christianin huone mis mie nyt asun on jotain kolkyt neliömetriä. Myö yritetää saaha miut asumaa toho viereisee huoneesee yhen ranskalaisen alivuokralaiseks. Tää on nii uskomattomal paikal tää kämppä ja nii huikee.

Mie join eile rommikolan.

Mie oon ihastunu. Mut miun ihastuksen kohde ei oo ihastunu miuhu.

Elämä on siis sitä, että otan kaiken miten se tulee.
Kaikkeus puhuu kaikkeuden läpi miulle.

Kumpa miusta ei jäis mitään jäljelle.
Valuispa miusta pois kaikki tieto ja turha yrittäminen.
Olisin läpinäkyvä, hengittävä ja oleva.

Sydänvielä

Luojan kiitos sydän on oltava avoinna.
Onneks tiedän, ettei oo muuta vaihtoehtoa enää.
Sydän auki, niin tunnen kaikki asiat ihanasti ja väreissä ja mehukkaasti.

Koulumatkalla kävelen kukkakaupan ohi.
Se on hienoa.
Unohdan sen olemassaolon, mutta ainakun pääsen sen kohalle niin tuoksuttelen.
Kaksi hengitystä.

sydänsydänsydänsydän

Onpa sydän kaunis sana.

Miun sydän on niin herkistynyt.
Tein sydäntä vastaan.
En kuunnellut sydäntäni, eivätkä muutkaan.
Sitten jouduin huoltohommiin.
Voispa sydämen ottaa käteen.

Itken mielellään. Itkussa on voimaa.

<3

Miun sydän on miun sydän.
Vituttaa ja kiitollisuuttaa miten vahvasti se reagoi.

Sillonku miun sydän on heikko ja siihen sattuu, niin painan molemmat kädet vahvasti rintaa vasten. Se auttaa kyllä, mutta tuntuu ettei se auta tarpeeksi.

Kuolematuskatilulilei

Äsken otin vähän päikkäriä. Näin sellasta jänskää unta. Tai heräsin siihen, että luin/miulle kerrottiin seuraavaa.

Kun kuolee niin kuoleman jälkeen tulee kamalaa. Tulee sellanen suuri tuskamaksimi. Pahin olo ihan kaikista pahista oloista. Ihan sietämätöntä. Vasta sen paskan jälkeen tulee rauha.

En kyllä nyt osannu yhtään tätä muotoilla niin älyttömän uskomattomalla tavalla miltä se tuntu siinä unessa. Se oli ihan tajutonta. Se oli ihanku oisin saanu tietää jotain ihan liikaa. Se oli ihan liikaa miulle ja heräsin.

Nyt äsken istuin tossa ikkunalaudalla ja kuuntelin mantroja. Kattelin ihmisiä hyppimässä ratikkakiskojen yli. Yks pyöräilijä jopa bongas miut täältä ylhäältä. Autojen valot oli kauniita ja rauhottavia. Jokin ruokatuoksukin tais tulla nenukkiin.

Ikkunasta näkyy TVtorni.

Jou

Noniin people.

Nukkuminen muitten ihmisten kanssa on ihan taivaallista. Muitten ihmisten läsnäolo ja uni rauhottaa omaa unta ihan tosi paljon. Yhteinen uni on ihanaa.

Kaikista ihana on sellainen nukkuminen kun oikein putoaa jonnekkin universumien taakse. Oikein menee kauas ja jonnekkin oikein mustaan. Siellä ei oo mitään. Ei rajuja unitunnejuttuja. Vain pimeyttä ja se on pehmeää. Kun siitä unesta herää, tuntuu että on ihan muuttunut ihminen. Tuntuu, että on nukkunut paljon kaikkea ihmeellistä pois. Tuntuu silloin, että on puhtaampi ihminen.

Tänään olin vähän huolissaan. Oon tiivisti viettäny ystävien kanssa aikaa kokoajan. Nyt Ally, Niki ja Momme lähti Kieliin takas. Tai Momme vaan käymään. Jotenki tuntu ku menin niitten kans junassa, et kuolen ku on nii ikävä olla yksin. Sit istuin metrossa ja aattelinki et vittu mikä kaikkeus. Tuli rakkaus sydämeen ja kampitti ja kumosi ja ravisti. Sitten antoi pusuja poskille. Juhuu!

Vilskettä

Voi herranjestas. Olinhan ihan täysin unohtanu, että täällä voi tällästä hulvatonta hulinaaki olla.

Juhuu Berlin!

Tähänastista

- Sain auringonkukan tervetuliaisiksi.
- Oon polttanu useita (liikaa) savukkeita. Tosin sellasia missä ei oo lisäaineita.
- Oon villiintyny tästä kaupungista, eritoten Prenzl Bergistä.
- Tykkään mennä yksin täällä.
- Meen sekasi paljosta saksan puhumisesta.
- Oon nukkunu paljon ja oon tosi väsyny.
- Luen yhtä kirjaa, mikä on saanu paljon puheita aikaan täällä.
- Oon ollu superilonen siitä, miten ihania kavereita miulla on täällä.

Äsken söimme kaikenlaista mitä Joanna oli löytäny turkkilaisesta supermarketista.
- Oliiveja
- Hummusta
- Turkkilaista leipää
- Kuivattuja tomaatteja
- Dolmadeksia
- Salaattia, jossa rucolaa, tomaatteja, kapriksia ja fetaa
- Ja kaikkein parasta kaikista Vadelmia! Juhuu!

Ihania juttuja ja kaikenlaista.
Ehkä lähetään kohta käymään jossain.

Surinaa

Mie oon aika paniikissa tästä lähöstä, joka on ylihuomenna.

Ensinnäkin miusta tuntuu, että mie oon unohtanu yhtä ja toista. Siis niin, etten edes fyysisesti olis valmis lähtemään. Matkalaukku on jo kakskytkilonen enkä edes oikeesti tiedä, että kuuluuko sinne vielä jotain vai ei. Sit miulla on kasvot vähän ihottumassa.

Henkisesti ja sielullisesti oon aika surullinen. Oon eläny niin herkkää aikaa. Miulla tulee ihan sikaikävä miun äippää ja iskää. Ystävien kanssa oon kokenu mitä hienoimpia hetkiä. Tuntuu, että oon avautunu joka suuntaan ja tuntuu hyvältä kun muutkin avautuu. Läpinäkyvyys ja rakkaus ruokkii itseään. Ootte kaikki niin rakkaita. En todellakaan joitakin vuosia sitten osannut aavistaa miten näin voi ollakaan. Ei miul oo mitään syytä ikävöidä kun kannan kaikki rakkaat mukana miun rintakehän alla, sydämessä. Kaikille on pikku lokero.

Nyt kun kirjotan tätä niin tajuan et kaiken tän takana ja alla on pelko, että mie menetän rakkauden tai yhteyden miun sydämeen. Mut en kyllä yhtään tajua miten niin vois tapahtua.

Eli ehkä kuiteki jihuu. On niin siistiä!

Uniasiat

Noniin.
Nyt miust tuntuu, et mie oon saavuttanu jonkinlaisen väsymysmaksimin. Miulla on alla ollu köhää ja kuumeilua ja pelkoa jostain pahemmasta taudista. Eilen lähin kuiteki reippaana kaupungille rommikolat mielessä. Oli kiva ilta kyllä ja tapahtu vaikka mitä. Sain olla kavereitten kanssa. Sain nukuttua ehkä kolmentunnin unet. Tänää miust on sit tuntunu, et tuun hulluks jollaitapaa. Siis et se väsymys sai miut sellasee horkkaa, et tuntu et kohta lähtee ihan käsistä. En kyllä osaa sanoa et mitä ois voinu tapahtua.
No nyt miulla on uniajatukset taas mielessä ja toivon ittelleni oikeen rauhallista unta. Äitiä ja iskää on nyt aika kova ikävä kun ne on jossain vierailemassa. Ois kiva et ne ois täälä kun mie käyn nukuttelemaan. On kyllä itseasiassa ikävä ihan kaikenlaisia ihmisiä nyt. Mut se hyvä ikävä. Hyvää yötä kaikille.

Ajatelmat.

If thoughts arise, remain present in that state;
if no thoughts arise, remain present in that state;
there is no difference in the presence in either state.

- Garab Dorje

Tää on miust nii hyvi nyt tää et milt miust tuntuu. Kiitos Annelle et löysin tän.

Kesän lopulla tie vie Berliiniin.

Mie oon lähössä viikon päästä Berliiniin elämään miun elämää ja kasvamaan miun kasvatuksia. Ihan käsittämätöntä on se kuin mie oon ollu tän kesän niin hetkessä kiinni. Nyt kun tuo Berliinireissu on suunnilleen viikon päässä ni onhan se ihan superhassua. Haluiaisin olla valmiimpi, mutta ei valmiutta ajatuksillä tehdä. Valmiimpi mie oon kun pää on tyhjä. Sillon voin ottaa todellisuuden vääristymättä vastaan.

Tää viime vuosi on ollu rytinää. Ryskettä ja pampam.
Oon ollu todellatodella pohjalla. Oon pelänny kuolevani ja samaan aikaan pelänny joutuvani jatkamaan elämää. Kevätaurinko on meinannu tuhota miut.

No sit on ollu kesän hiipiessä näin mahtaviiki juttuja. Ehdottomasti hienoimpana niistä se, miten sekasi mie oon tästä elämästä menny. Sitä en osaa sanoo, et näkyykö se muille, mut mie oon oppinu todella nauttimaan ja hehkuttamaan asioita, joista mie tykkään. Oon heränny eloon.

Miun rukous.

Jumala.

Sie näytät miulle elämän rytmit ja saat miun pään surisemaan.
Siulla on miun nimi ja kaikki nimet, kaikki sanat, kaikki käsitteet ja kaikki asenteet.

Ja sie oot varmasti väsyny ku tää on niin uskomatonta kaikki.
Mut samaan aikaan siussa on kaikki energia ja kaikki on siulle päivänselvää.

Tiiätkö ku mie oon häkeltyny.
Häkeltyny siun ihanuudesta ja häkeltyny siun voimasta.

Millainen reissu.

Tylsä?
Mielenkiintoinen?
Tylsä?
Kiinnostava?
Outo?
Rajallinen?
Rajaton?
Herkkä?
Elossa?
Unessa?
Sumussa?
Kuollut?
Valveilla?
Elämän aamussa?
Elämässä?
Hengittämässä?
Valveilla?
Elossa?
Lennossa?
Tukehtumassa?
Kuurona?
Sokeana?
Mitä? Mitä vittua? Mitä helvettiä tapahtuu?

Ilmassa muutoksen tuoksu.
Kasvoilla herkkä avonaisuus ja ehkä ällistyneet silmät.

Bang bang.

No koska kaikki tieto ja kaikenlaiset menetelmät ovat ihan ulottuvilla.
Voin keskittyä väljähdyttämään kokiksen ideaalitilaan.
Keskityn vielä rauhassa tositeeveeseen.

Huomenna paneudun elämän viisauteen ja virtaamaan.
Huomenna miulla aikaa etsiskellä omaa keskiötä.
Huomenna lähentää itseni sykkivään yhteen sydämeen.

Mut hitto, einysentää.
Miehän räjähän kokoajan.

Paska

Vittu saatana. Vitun kuvottavaa ja helvetin oksettavaa. Saatanan helvetti. Välillä tuntuu, että onpa helppoa elämä ja huomaan kuinka jokainen hetki on lahja. Vitut. Sitten niskat tukkeutuu täyteen paskaa. Kaivan vanhat jutut esiin ja tukkeudun ihan täysin. Kaivan ne, jotta voisin vesittää kaiken uuden ja raikkaan syntymisen.

Oon miljoonasti puklannu, riuhtonu ja huutanu ittestäni pois ne vihat ja katkeruudet. Miljoonasti teen sen vielä uudestaan.

Silti rakkaus. Ihanoikeesti. Silti.

Tunne

Kirjassa (R. Cushnir, Sytytä sydämesi) kehotettiin yhtenä kutsuna rakkauteen kokemaan kaikki tunteet, avautumaan tunteille. Tuntemaan tunteet keholla. Tuntemaan missä kohtaa ne kehoa tuntuvat.

Joten loppurentoutuksen aikana kuuntelin kehoa ja tunsin sydämessäni ahdistuksen. Tunsin möykyn tai pikemminkin jotakin suorakaiteenmuotoista. Se ei liikkunut mihinkään ja tuntui lohduttomalta kun se ei liikkunut. Mitään muuta ei tapahtunut kuin se, että havaitsin sen ahdistuksen.

Lopulta nousin ylös siitä ja itkin sen ajatuksettoman itkun. Itkin pois sitä ahdistusta, joka niin kauaksi aikaa jumiutui. Itku, joka on vain se itku eikä mitään muistoja, tuntuu kuin jumalan pudottamalta lahjalta miulle.

Eli kiitollisuus.

Matkakertomuksen alku

Haluan rukoilla, runoilla ja kertoa.

Olen matkalla ja huomaan keränneeni kantamuksiini kaikkea tarpeetonta. Välillä tuntuu, etten jaksa kantaa sitä kaikkea. Saatan luuhistua niiden painoon. Välillä tuntuu, että kestän kaiken. Että paska saa tulvia ja voin kahlata siinä niin, ettei mitään. Todellinen matka alkoi siitä kun tajusin olevani matkalla ja matkallaolon olevan tärkeintä.

Saan luopua turhasta painosta ja mennä kohti kevyitä askelia.