Kesän lopulla tie vie Berliiniin.

Mie oon lähössä viikon päästä Berliiniin elämään miun elämää ja kasvamaan miun kasvatuksia. Ihan käsittämätöntä on se kuin mie oon ollu tän kesän niin hetkessä kiinni. Nyt kun tuo Berliinireissu on suunnilleen viikon päässä ni onhan se ihan superhassua. Haluiaisin olla valmiimpi, mutta ei valmiutta ajatuksillä tehdä. Valmiimpi mie oon kun pää on tyhjä. Sillon voin ottaa todellisuuden vääristymättä vastaan.

Tää viime vuosi on ollu rytinää. Ryskettä ja pampam.
Oon ollu todellatodella pohjalla. Oon pelänny kuolevani ja samaan aikaan pelänny joutuvani jatkamaan elämää. Kevätaurinko on meinannu tuhota miut.

No sit on ollu kesän hiipiessä näin mahtaviiki juttuja. Ehdottomasti hienoimpana niistä se, miten sekasi mie oon tästä elämästä menny. Sitä en osaa sanoo, et näkyykö se muille, mut mie oon oppinu todella nauttimaan ja hehkuttamaan asioita, joista mie tykkään. Oon heränny eloon.