Kulkumme vaivalloista. Olkoon niin.

Kerran enkeli otti miuta kädestä.
Se enkeli oli savusta, mutta valkoisempi.
Siis valkoista savua.
Se oli lohduttava ja herkkä ja huolehtivainen enkeli.

Sitten vielä tämä, jonka oon kirjottanu aikasemmin:

Käyn nukkumaan.
Enkelit levittelee siipensä miun päälle.
On surullista, muttei toivotonta.
On viileää ja oon väsynyt, mutta en kuole.

Enkelit on vahvoja ja määrätietoisia.
Niiden olemuksessa on koko universumi.
Kuin tiheässä kuusikossa,
nukun enkelten siipien alla.
Sydän on heikko.
Unen läpi kuulen enkelten herkät äänet.