Miusta aamut ulkona on aina ollu tosi epämiellyttäviä.
Aamulla pimeys ja kylmyys menee suoraan sydämeen.
Ei oo mitään keinoa vastustaa. Sillon on yksinäistä.
Pahinta on pakkaslumi ja tähtikirkastaivas, aamulla.
Kaipaan kauheesti rauhaa elämältä. Siis rauhallista elämää. Tuntuu välillä, että oon jotenki surumielinen ihminen. Äiti on vähän surumielinen. Oonko siis niiku äiti? Oon varmaan kai. Äitiä suretti katella kesällä miun suruja. Sitten molemmat oltiin surullisia toistemme suruista. Mutta myös onnellisia. Siis surullisenonnellisiako?
Niin. Haluan siis rauhottua. Tehdä vähän ja hitaasti. Mennä hitaammin. Kannattaa hitautta. Tuntuu, että oon liian heikko kaikkeen tähän maailmanmyllerrykseen. Haluan olla hiljaa. Siis olla sanomatta mitään. Elää vain rauhan maassa.
Niin. Haluan siis rauhottua. Tehdä vähän ja hitaasti. Mennä hitaammin. Kannattaa hitautta. Tuntuu, että oon liian heikko kaikkeen tähän maailmanmyllerrykseen. Haluan olla hiljaa. Siis olla sanomatta mitään. Elää vain rauhan maassa.
4 comments:
Kiitos ku kirjotat tänne sun kuulumisia
<3
siis miekin elän hitaasti ja tulevat jutut miuta hoputtaa, turhaan. valvon kolmeen, ja ihmettelen miksen jaksa aamuisin. kirjoittelen jonninjoutavia ja facebookkaan, ja ihmettelen miksen saa asioita hoidettua. tää on tää elämä, hitaus, se on meissä syämmessä asti. sitä täytyy vaan totella. maailma on eri juttu. ei sen kanssa voi olla yhtä, jos se hoputtaa.
mie kyl tykkään talviaamuista, kirkkaista kirpeistä. ne herättää napakkaan, mutta iloisesti.
luojalle kiitos että miun kuulumiset jaksaa kiinnostaa
yksi rakkaus yksi sydän yks maailma yhet bileet
<3
Kiits minultakin Anni, kirjotat nätisti.
Post a Comment