on niin siunattu olo
luotinko kaikkeuteen ensin
vai ottiko se miut huollettavaksi kysymättä
olen onnellinen
olen enemmän itseni
rohkea joskus
vapaa ehkä
Friday, April 17, 2009
ihastuminen
olet huoneesani
tiedän mitä aijon
aijon kertoa siulle, että oon ihastunu siuhun
ilma muuttuu intensiivisemmäksi
en nää muuta kuin punaisen paitasi
sydän vetää jossain kiertoradalla jotenkin ihan kieroon
sitten kerron
se onkin rohkeinta mitä olen tehnyt pitkään aikaan
kirkas valo sokaisee
enkä ole jotenkin itseni
ja kuitenkaan kuka muukaan
nyt olen täynnä unelmia ja toivoa
se tuntuu ajan tuhlaukselta
tiedän mitä aijon
aijon kertoa siulle, että oon ihastunu siuhun
ilma muuttuu intensiivisemmäksi
en nää muuta kuin punaisen paitasi
sydän vetää jossain kiertoradalla jotenkin ihan kieroon
sitten kerron
se onkin rohkeinta mitä olen tehnyt pitkään aikaan
kirkas valo sokaisee
enkä ole jotenkin itseni
ja kuitenkaan kuka muukaan
nyt olen täynnä unelmia ja toivoa
se tuntuu ajan tuhlaukselta
Tuesday, March 24, 2009
24.03
Hei elämä!
kiehtova jättimäinen jännitävä
aavistamaton antauduttava
analysointiin et taida taipua
matkalleni tiputtelet
surua ja iloa
täysin varoituksetta
pysäytät ja liikkeytät
mie haron vielä vastaan
haravoin viimesyksyjä
lehtiä kauan sitten
pudonneita
sitten maatuneita
kiehtova jättimäinen jännitävä
aavistamaton antauduttava
analysointiin et taida taipua
matkalleni tiputtelet
surua ja iloa
täysin varoituksetta
pysäytät ja liikkeytät
mie haron vielä vastaan
haravoin viimesyksyjä
lehtiä kauan sitten
pudonneita
sitten maatuneita
Sunday, February 22, 2009
22.02
Hyvin vaikeeta kirjottaa. Tuntuu, etten tätä osaa ja että tässä ei oo mitään kaunista.
Viikonloppuna nousi ihan seinä vastaan. Se olikin sellainen seinä, että tuntu ihan todelliselta. Lähdin baarista kotiin ja siitä illasta jäi kolkko olo, koska varsin itseeni tyytymättömänä siihen lähdinkin. Itkin kotimatkalla ihan täydeltä laidalta ja nukahdin ihanasti siihen. Kun aamulla heräsin, hetken tyhjää päätäni ihmettelin ja sitten muistin, päin vittuahan tässä meni eilenkin ja jatkoin siitä. Keskityin siihen itkemiseen, mutta rankkaa oli se, että siihen liittyi paljon ajatuksia. Se oli sitä hampaidenkiristelyitkua ja kun koko kroppa jännittyy siitä energiasta. Toisenlaista on se rento itku kun antaa kehon reagoida. Pyörittelin siis mielessäni pelkojani ja kaikenlaisia muita uhkakuvia. Päiväkirjaan olin kirjoittanut, että itken niin paljon, etten edes melkein näe mitään ja että pelottaa niin, että humisee.
pelottaa, etten ole iloinen ihminen pelottaa kertoa totuus muille mitä kuuluu? no hyvää ja hymyilyä ja sydämellä näette että nyt valehtelet pelottaa että olen pettymys itselleni ja muille että olen surullinen olento ja en saa sanaa suustani pelottaa kun en hyväksy itseäni pelottaa että menen kerran sellaiseen suruun etten sieltä ikinä palaa pelottaa että tulen hulluksi pelottaa etten ikinä sovi tähän systeemiin vaikka en haluakaan pelottaa ettei tämä tie kanna
Kampesin itseni huoneestani sillä verukkeella, että jos tämä on viimeinen päiväni, en halua istua yksin huoneessani ja itkeä. Sain keittiössä lohdutusta ja huolestuin silmistäni, jotka olivat todella turvonneet. Menimme vielä kahville ja luimme Coelhoa toisillemme ääneen.
Nyt on hyvin lempeät tuntemukset tuosta seinästä ja sen välttämättömyydestä. Prosessista miussa, joka jyllää ihanan vapaana ja vahvana. Pysäyttämättömänä.
Viikonloppuna nousi ihan seinä vastaan. Se olikin sellainen seinä, että tuntu ihan todelliselta. Lähdin baarista kotiin ja siitä illasta jäi kolkko olo, koska varsin itseeni tyytymättömänä siihen lähdinkin. Itkin kotimatkalla ihan täydeltä laidalta ja nukahdin ihanasti siihen. Kun aamulla heräsin, hetken tyhjää päätäni ihmettelin ja sitten muistin, päin vittuahan tässä meni eilenkin ja jatkoin siitä. Keskityin siihen itkemiseen, mutta rankkaa oli se, että siihen liittyi paljon ajatuksia. Se oli sitä hampaidenkiristelyitkua ja kun koko kroppa jännittyy siitä energiasta. Toisenlaista on se rento itku kun antaa kehon reagoida. Pyörittelin siis mielessäni pelkojani ja kaikenlaisia muita uhkakuvia. Päiväkirjaan olin kirjoittanut, että itken niin paljon, etten edes melkein näe mitään ja että pelottaa niin, että humisee.
pelottaa, etten ole iloinen ihminen pelottaa kertoa totuus muille mitä kuuluu? no hyvää ja hymyilyä ja sydämellä näette että nyt valehtelet pelottaa että olen pettymys itselleni ja muille että olen surullinen olento ja en saa sanaa suustani pelottaa kun en hyväksy itseäni pelottaa että menen kerran sellaiseen suruun etten sieltä ikinä palaa pelottaa että tulen hulluksi pelottaa etten ikinä sovi tähän systeemiin vaikka en haluakaan pelottaa ettei tämä tie kanna
Kampesin itseni huoneestani sillä verukkeella, että jos tämä on viimeinen päiväni, en halua istua yksin huoneessani ja itkeä. Sain keittiössä lohdutusta ja huolestuin silmistäni, jotka olivat todella turvonneet. Menimme vielä kahville ja luimme Coelhoa toisillemme ääneen.
Nyt on hyvin lempeät tuntemukset tuosta seinästä ja sen välttämättömyydestä. Prosessista miussa, joka jyllää ihanan vapaana ja vahvana. Pysäyttämättömänä.
Sunday, February 8, 2009
lähempänä totuutta
aha jaha
peilaan sisälleni peilillä
joka on hyvin läpinäkymätön
peilin virkaa erikoisesti toimittava
linnanmäen peilitalon peili
vaiko rikkinäinen
vai sumea ja
näkyy erikoisia
peili vääntää ihmisten kasvot kieroon
joten nään että
minulle nauretaan
olen kömpelö
tyhmä
tylsä
ärsyttävä
on kokemus tästä
ja samaan aikaan kokemus/tieto että peilini valehtelee
rintakehässä ruksahtaa
kaleidoskooppi rävähtää (lainattu)
katson tanssivia ihmisiä
istun syvää hyrinää sisälläni
vaivihkaa
koko huone olen
olen koko huone
peilaan sisälleni peilillä
joka on hyvin läpinäkymätön
peilin virkaa erikoisesti toimittava
linnanmäen peilitalon peili
vaiko rikkinäinen
vai sumea ja
näkyy erikoisia
peili vääntää ihmisten kasvot kieroon
joten nään että
minulle nauretaan
olen kömpelö
tyhmä
tylsä
ärsyttävä
on kokemus tästä
ja samaan aikaan kokemus/tieto että peilini valehtelee
rintakehässä ruksahtaa
kaleidoskooppi rävähtää (lainattu)
katson tanssivia ihmisiä
istun syvää hyrinää sisälläni
vaivihkaa
koko huone olen
olen koko huone
Saturday, February 7, 2009
Thursday, February 5, 2009
05.02
Tänään kuulin puhuvani. En tiennyt mitä selitin. Suusta vain tuntui tuleva jotain sanoja. Millä perusteella voin ajatella, että voin sanoillani luonnehtia miltä minusta tuntuu? Välillä sellaset fiilikset, että menee ihan vierestä itsensä ilmaisu. Ilmiasu erilainen kuin sisäasu. Tänään erittäin räjäyttävät tunnelmat meditoidessa. Tuntu aivan kuin keho haluiasi päästää jotain energiaa irti. Tärisytti. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet varsinaista elämässä juhlimista. Ihanaa tää herkkyys muiden ihmisten välillä. Ja miten tänään yksi pään liike tuntui opitulta liikkeeltä. Ihan tarpeettomalta. Voin olla onnellinen ja juhlia sitä, etten tiedä mistään mitään. Vähiten itsestäni.
Kaikki on mahdollista.
Kaikki on mahdollista.
Subscribe to:
Posts (Atom)