Tuesday, December 16, 2008

:)

Jee.
Kiitos kaikille ja kaikkeudelle.
Mie haluan olla enemmän mie ja mie.
Aina enemmän, aina läpinäkyvämpi, aina kaikkea.
Puhkeamassa.
Luomisen sydämessä.

Monday, December 8, 2008

.

Jumala huutelee miussa miuta.
(Tykkään sanasta jumala. Siinä on miulle paljon)
Meidän välillä häiriöitä yhteydessä.
Taustakohinaa.
Melu peittää alleen.
Kuuntelen muuta ja tulen surulliseksi.

Tänään kaikki tuntui uudelta. Ihmeelliseltä. Erilaiselta.
Ihmisiä katsoin pitkään.
Heidän viisaita onnellisia surullisia väsyneitä hahmoja.
Olin kamalan surullinen itse.
Vaikka tunsin jotain uutta olevan liikenteessä.
En tiedä miten jaksan mennä täällä ja luottaa.
Mutta mitä muutakaan.

Wednesday, December 3, 2008

Öh

Jo on kummallista.
Ei oo aikaa olla tässä ja nyt.
Todella outoa.
Aina on paettava tätä hetkeä.
Paljon muutaki mentävä vaan karkuun.

Inkivääritee on todella vahvaa välistä.
Se saa viedä tämän kuumeen mennessään

Friday, November 28, 2008

Ns. Meditaatio

Oon nyt pari kertaa istuskellu. Hiljennelly mantrojen laulamisen jälkee. Hitto se on hienoo. Tavallaan oon aina tienny, että tykkään siitä kauheesti. Mutta on aina tuntunu vaivalloiselta vetää ittensä alas istumaan ja hiljentymään. Ja jotenki ollu sellaset fiilikset siitä, et se on rasittavaa ja jokapaikkaa kolottaa ja kutittaa ja silti vaan yritän siinä kököttää. Eli ristivetoa ollut vähän tän suhteen. Mutta se on hienoo. Se on sitä mitä haluan. Se on vastausta etsinnälle. Se on etsintää. Autuutta siis.

Sitten oon lopettanu istuskelun kellahtamalla pötkölleen. Tai mitekä siitä nyt lähteekä rojahtamaan. Millonka ei kroppa tunnu niin ratkiriemukkaan älyttömän käsittämättömältä. Aivan aivan ihanku solut ei enää menis fysiikan lakien mukaan.

Nyt oon muuten tervehtyny. Ja on aika olla kiitolline kaikkeuden suuntaan. Kyllä sitä voimaa ehdin jo pyydellä aikani ja nyt kun sitä on ni kiitosta vaan. Höppänältä vähän loppu uskoki välillä.

Ja onpa veristä maailmalla. Veljet ja siskot, tehkäämme sydämiimme rauhaa ja rukoilkaamme muidenkin puolesta.

Saturday, November 22, 2008

Mihin vie mun pieni tieni.

Huh.

Mihin sitten pitää olla valmis ja terve ja kaikkea. Mitä varten?
Kyselen, koska oon paskana. Ja silti onnellinen ja rikas.
Silti tuntuu että jotainhan tässä ootellaan.
Elämänpitunen kenraaliharjotus.
Ainaki aidolta tuntuu.
Tuntuuko teistä aidolta?
Tuntuu aidolta, mutta silti kaikessa mitä täällä tehtaillaan on sellanen fiilis, että ihanku saatas uus yritys. Virheet aivanku korjattavissa. Elämä kelailtavissa edestakaisin takasedeisin.
Ens kerralla rakastan sitten kyllä enemmän.

Onneks kohti todellista ei mennä sanoilla.

Thursday, November 20, 2008

And the rain it hammered down

Tänään on sateista.

Miuta väsyttää ihan hirveesti. Kahtena viimeyönä oon nukkunu tositosi huonosti. Silti oon vaan puskenu itteni aamulla joogaan ja hyvältähän se tuntuu. Aamulla mietin vaan, että mikä se väsyttää. Oonko oikeesti väsyny vai sanooko miun mieli vaan, että miun täytyy olla väsyny ku sain niin huonosti unta viime yönä. Nopeesti unohtaa joogatessa, että on väsynyt. Sitä vaan tekee kaiken. Ja enemmänki. Om.

Loppurentoutuksen aikana meijän ohjaaja Andreas soittaa toisinaan pianoa. Tänään sade hakkasi ja sitten oli se piano. Nyt kun oon alkanu tottumaan siihen miten täällä harjotellaan niin kauheesti arvostan sitä että saan mennä joka aamu sinne joogailemaan. Ennen otti luontoon jotkut korjaukset. Nyt tiedän, että se vain vie miuta eteenpäin. Ja niin oonki menossa, eteenpäin, kokoajan. Paljon on huolta tipahtanu. Paljon on vielä tekemistä. Paljon uutta herkkyyttä. Paljon surua ja paljon lohtua.

On tää kiitollisuus. Pistää perspektiivit kohillee. Ja asettaa sydämeen rauhan.

Monday, November 17, 2008

Aamu

Aamulla on kirkas taivas ja kylmää.
Miusta aamut ulkona on aina ollu tosi epämiellyttäviä.
Aamulla pimeys ja kylmyys menee suoraan sydämeen.
Ei oo mitään keinoa vastustaa. Sillon on yksinäistä.
Pahinta on pakkaslumi ja tähtikirkastaivas, aamulla.

Kaipaan kauheesti rauhaa elämältä. Siis rauhallista elämää. Tuntuu välillä, että oon jotenki surumielinen ihminen. Äiti on vähän surumielinen. Oonko siis niiku äiti? Oon varmaan kai. Äitiä suretti katella kesällä miun suruja. Sitten molemmat oltiin surullisia toistemme suruista. Mutta myös onnellisia. Siis surullisenonnellisiako?
Niin. Haluan siis rauhottua. Tehdä vähän ja hitaasti. Mennä hitaammin. Kannattaa hitautta. Tuntuu, että oon liian heikko kaikkeen tähän maailmanmyllerrykseen. Haluan olla hiljaa. Siis olla sanomatta mitään. Elää vain rauhan maassa.