Nii.
Miussa on paljon toivoa ja valoa. Paljon rakkautta ja uskoa.
Se on tää tie mikä on välistä synkkä. Tie joka vie ja on ainut oikea.
Ei hätää. Toivon että se välittyy tää prosessi jotenki.
Että en todellakaan mene kohti kuolemaa vaan elämää.
Läsnä on tää elämän värikkyys.
Tuska ja riemu. Elämä ja kuolema.
Sininen punanen keltanen.
Friday, November 14, 2008
Tuesday, November 11, 2008
Välillä ei tiedä mistään mitään.
Mistä sitä aina välillä tietää mitä kirjottaa.
Tänään oon tehny hyvin vähän eli kävin ostaa hammastahnaa ja sämpylöitä + omenan.
Miusta tunuu, että miun on mahdotonta olla fyysisesti täysin terveenä. Nyt miulla on huuliherpes. Se on tosi ärsyttävä. Onhan tässä muutenkin ollu jo aika pitkään välillä sellanen olo, että harvemmin on fyysesti energinen olo. Ja mielestä puuttuu se kirkkaus myös. Tietty sitä kohti ollaan menossa.
Täytyy sanoo nyt ihan suoraan et oon ihan eksyksissä enkä tiedä et mitä tehdä. En edes aina tiedä mitä arjessa pitää tehdä.
Noista alkoholista ja tupakasta sen verran, että miten mie voin selittää samaan aikaan kuinka tuskallisia ne on miulle ja silti käytän niitä. Miten voin ikinä selittää, että se on fyysisesti ja henkisesti miulle lähes mahdoonta käyttää päihteitä. Puhuin yhelle ihmiselle tästä, että en haluaisi, että oksettaa. Ja sitten olinki jo seuraavana päivänä kalja ja rööki kädessä taas. Sitä hän kommentoi naureskelemalla, että eilein vielä sitä ja tätä. No, perskuta. Se on ihan käsittämätön sekin juttu. En vain voi selittää millasta se on ja millasta se on.
Tänään oon tehny hyvin vähän eli kävin ostaa hammastahnaa ja sämpylöitä + omenan.
Miusta tunuu, että miun on mahdotonta olla fyysisesti täysin terveenä. Nyt miulla on huuliherpes. Se on tosi ärsyttävä. Onhan tässä muutenkin ollu jo aika pitkään välillä sellanen olo, että harvemmin on fyysesti energinen olo. Ja mielestä puuttuu se kirkkaus myös. Tietty sitä kohti ollaan menossa.
Täytyy sanoo nyt ihan suoraan et oon ihan eksyksissä enkä tiedä et mitä tehdä. En edes aina tiedä mitä arjessa pitää tehdä.
Noista alkoholista ja tupakasta sen verran, että miten mie voin selittää samaan aikaan kuinka tuskallisia ne on miulle ja silti käytän niitä. Miten voin ikinä selittää, että se on fyysisesti ja henkisesti miulle lähes mahdoonta käyttää päihteitä. Puhuin yhelle ihmiselle tästä, että en haluaisi, että oksettaa. Ja sitten olinki jo seuraavana päivänä kalja ja rööki kädessä taas. Sitä hän kommentoi naureskelemalla, että eilein vielä sitä ja tätä. No, perskuta. Se on ihan käsittämätön sekin juttu. En vain voi selittää millasta se on ja millasta se on.
Saturday, November 1, 2008
Joogastakin
Nyt oon alottanu joogaamaan salilla. Voin mennä siine aamulla seittemältä ja meenki. Lauantaina kymmeneltä. Tykkään tosi paljon herätä aikasin ja lähteä tekemään jotain muuta kun koululle. Herään ja lähden joogaan. Joogan alottamisen jälkeen täällä taas uudestaan tuntuu, että oon kokoajan liikkeessä. Jotain tapahtuu kropassa ja mielessä. Fyysisesti on rankkaa ja tarvitsen paljon lepoa. Tuntuu hyvältä, olin taas ajautunut jumiin. Fiilis salilla on hyvä. Ohjaajalla on paljon annettavaa ja meditatiivinen asenne. Tunnen itseni tervetulleeksi. Opin tekemään kevyemmin ja se muutos tuntuu uskomattomalta lahjata. Relax your face. Breathe softly.
Kyselen itseltäni jatkuvasti mitä haluan. Kun on täällä, tuntuu, että nyt pitää olla ja kokea ja nähdä. Haluan, mutta haluan myös rauhoittua ja löytää itsestäni rauhan. Joskus oon niin hämmentyny elämästä. Tuntuu, että se on vaan yksinäinen kulkija valtatien varressa, rekkoja hujahtelee ohi. Välillä on yksinäistä ja hylättyä. Välillä ikävä kotiin. Siellä on se tietty valo, tuoksu ja rytmi.
Haluan mennä kohti rauhaa ja seesteisyyttä. Pelottaa, että eksyn taas matkalla. Tuntuu välillä, ettei siihen oo enää varaa. Elämä, vie miuta!
Kyselen itseltäni jatkuvasti mitä haluan. Kun on täällä, tuntuu, että nyt pitää olla ja kokea ja nähdä. Haluan, mutta haluan myös rauhoittua ja löytää itsestäni rauhan. Joskus oon niin hämmentyny elämästä. Tuntuu, että se on vaan yksinäinen kulkija valtatien varressa, rekkoja hujahtelee ohi. Välillä on yksinäistä ja hylättyä. Välillä ikävä kotiin. Siellä on se tietty valo, tuoksu ja rytmi.
Haluan mennä kohti rauhaa ja seesteisyyttä. Pelottaa, että eksyn taas matkalla. Tuntuu välillä, ettei siihen oo enää varaa. Elämä, vie miuta!
Thursday, October 30, 2008
Jumiutunut
Suussa on varmaan seittemän aftaa ja koko pää tuntuu ihan tuskaselta.
Nyt dramatisoin.
Mutta tuntuu, että se tuli joogaamisesta. Tarviin niin paljon unta, enkä tänään edes jaksanu nousta joogaan.
Mutta rukoilen, että huomenna oon paremmassa enkä huonommassa kunnossa. Sitten voin mennä. Rukoilen fyysistä vahvuutta.
Välillä tuntuu kuin elämä olisi vain puskettava läpi. Siihen tarvitsen paljon apua.
Tuntuu, että kumpa todettaisiin joku vakava sairaus ja saisin vuoden elinaikaa. Tulisipa elettyä sitten.
Nyt dramatisoin.
Mutta tuntuu, että se tuli joogaamisesta. Tarviin niin paljon unta, enkä tänään edes jaksanu nousta joogaan.
Mutta rukoilen, että huomenna oon paremmassa enkä huonommassa kunnossa. Sitten voin mennä. Rukoilen fyysistä vahvuutta.
Välillä tuntuu kuin elämä olisi vain puskettava läpi. Siihen tarvitsen paljon apua.
Tuntuu, että kumpa todettaisiin joku vakava sairaus ja saisin vuoden elinaikaa. Tulisipa elettyä sitten.
Wednesday, October 29, 2008
Se on se pelko
Eilen olin vähän irti pelosta.
Sen huomaa vasta kun sen hellittää. Ja huomasin, että pelkään ihmisiä ihan uskomattoman paljon. Tässä on se olemassaolemiseen kelpaamattomuus, mistä aikasemmin kerroin. Luulen, että miun pitää suorittaa kokoajan jotain olemista ja siten olla jotain muuta kun mie oon.
Yleensä haluan päästä rikkomaan jään ja näyttää kaiken heikkouteni tai osan siitä kaikille uusille ihmisille miun elämässä.
Luulen, että se on tullut tän joogamisen kautta nää uudet tunteet. Tietty joogassakin yrittää päteä, mutta ei siellä vaan voi. Sielläkin kyllä aina jännittää olla omaitsensä.
Ja ihan käsittämättömän hienolta oli kokea joku uusi fiilis, että hyväksyy ittensä eikä oikeestaan välitä mitä ihmiset ajattelee. Tai tietenkin välittää, mutta kokee hetken saavansa luvan olla olemassa.
Sen huomaa vasta kun sen hellittää. Ja huomasin, että pelkään ihmisiä ihan uskomattoman paljon. Tässä on se olemassaolemiseen kelpaamattomuus, mistä aikasemmin kerroin. Luulen, että miun pitää suorittaa kokoajan jotain olemista ja siten olla jotain muuta kun mie oon.
Yleensä haluan päästä rikkomaan jään ja näyttää kaiken heikkouteni tai osan siitä kaikille uusille ihmisille miun elämässä.
Luulen, että se on tullut tän joogamisen kautta nää uudet tunteet. Tietty joogassakin yrittää päteä, mutta ei siellä vaan voi. Sielläkin kyllä aina jännittää olla omaitsensä.
Ja ihan käsittämättömän hienolta oli kokea joku uusi fiilis, että hyväksyy ittensä eikä oikeestaan välitä mitä ihmiset ajattelee. Tai tietenkin välittää, mutta kokee hetken saavansa luvan olla olemassa.
Sunday, October 26, 2008
?
Mitä mie haluan?
Mitä miun sydän haluaa?
En tiedä. Tutkin asiaa.
Tiedän. Tutkin asiaa.
On se yksi helvetinmoinen matka kun ei tiedä mitenperin olla.
Kun tuntuu vain saastuttavansa itseään.
Sisällä on hiljaista ja täydellinen lohtu.
Ja sitten menee se yhteys ja ollaan taas tuulien matkassa.
Sillon sattuu kaikki. Koko olemus on oksennusta.
Mitä miun sydän haluaa?
En tiedä. Tutkin asiaa.
Tiedän. Tutkin asiaa.
On se yksi helvetinmoinen matka kun ei tiedä mitenperin olla.
Kun tuntuu vain saastuttavansa itseään.
Sisällä on hiljaista ja täydellinen lohtu.
Ja sitten menee se yhteys ja ollaan taas tuulien matkassa.
Sillon sattuu kaikki. Koko olemus on oksennusta.
Monday, October 20, 2008
nyt mie kerron jotain
kadulla kahvilassa bileissä luennolla kaupassa
miusta tuntuu, ettei miulla oo samanlaista oikeutta olemassaoloon ku muilla ihmisillä
se on pohjustava ajatus käytännössä kaikelle mitä tapahtuu
se on sellainen että siitä lähtee kaikki
se värittää todellisuuden ihan kummalliseksi
se aivan käsittämätön alemmuuskompleksi
vittu että olin masentunut talvella
ja vittu kun oli hienoa romahtaa iskän ja äitin edessä
tuntu niin hyvältä ku iskä piti miusta ihan uudella tavalla huolta
itken nytkin kun ajattelen sitä
paljon rauhaa, enemmän jumalaa ja rakkautta rajatta kaikille!
miusta tuntuu, ettei miulla oo samanlaista oikeutta olemassaoloon ku muilla ihmisillä
se on pohjustava ajatus käytännössä kaikelle mitä tapahtuu
se on sellainen että siitä lähtee kaikki
se värittää todellisuuden ihan kummalliseksi
se aivan käsittämätön alemmuuskompleksi
vittu että olin masentunut talvella
ja vittu kun oli hienoa romahtaa iskän ja äitin edessä
tuntu niin hyvältä ku iskä piti miusta ihan uudella tavalla huolta
itken nytkin kun ajattelen sitä
paljon rauhaa, enemmän jumalaa ja rakkautta rajatta kaikille!
Subscribe to:
Posts (Atom)