Huh.
Mihin sitten pitää olla valmis ja terve ja kaikkea. Mitä varten?
Kyselen, koska oon paskana. Ja silti onnellinen ja rikas.
Silti tuntuu että jotainhan tässä ootellaan.
Elämänpitunen kenraaliharjotus.
Ainaki aidolta tuntuu.
Tuntuuko teistä aidolta?
Tuntuu aidolta, mutta silti kaikessa mitä täällä tehtaillaan on sellanen fiilis, että ihanku saatas uus yritys. Virheet aivanku korjattavissa. Elämä kelailtavissa edestakaisin takasedeisin.
Ens kerralla rakastan sitten kyllä enemmän.
Onneks kohti todellista ei mennä sanoilla.
Saturday, November 22, 2008
Thursday, November 20, 2008
And the rain it hammered down
Tänään on sateista.
Miuta väsyttää ihan hirveesti. Kahtena viimeyönä oon nukkunu tositosi huonosti. Silti oon vaan puskenu itteni aamulla joogaan ja hyvältähän se tuntuu. Aamulla mietin vaan, että mikä se väsyttää. Oonko oikeesti väsyny vai sanooko miun mieli vaan, että miun täytyy olla väsyny ku sain niin huonosti unta viime yönä. Nopeesti unohtaa joogatessa, että on väsynyt. Sitä vaan tekee kaiken. Ja enemmänki. Om.
Loppurentoutuksen aikana meijän ohjaaja Andreas soittaa toisinaan pianoa. Tänään sade hakkasi ja sitten oli se piano. Nyt kun oon alkanu tottumaan siihen miten täällä harjotellaan niin kauheesti arvostan sitä että saan mennä joka aamu sinne joogailemaan. Ennen otti luontoon jotkut korjaukset. Nyt tiedän, että se vain vie miuta eteenpäin. Ja niin oonki menossa, eteenpäin, kokoajan. Paljon on huolta tipahtanu. Paljon on vielä tekemistä. Paljon uutta herkkyyttä. Paljon surua ja paljon lohtua.
On tää kiitollisuus. Pistää perspektiivit kohillee. Ja asettaa sydämeen rauhan.
Miuta väsyttää ihan hirveesti. Kahtena viimeyönä oon nukkunu tositosi huonosti. Silti oon vaan puskenu itteni aamulla joogaan ja hyvältähän se tuntuu. Aamulla mietin vaan, että mikä se väsyttää. Oonko oikeesti väsyny vai sanooko miun mieli vaan, että miun täytyy olla väsyny ku sain niin huonosti unta viime yönä. Nopeesti unohtaa joogatessa, että on väsynyt. Sitä vaan tekee kaiken. Ja enemmänki. Om.
Loppurentoutuksen aikana meijän ohjaaja Andreas soittaa toisinaan pianoa. Tänään sade hakkasi ja sitten oli se piano. Nyt kun oon alkanu tottumaan siihen miten täällä harjotellaan niin kauheesti arvostan sitä että saan mennä joka aamu sinne joogailemaan. Ennen otti luontoon jotkut korjaukset. Nyt tiedän, että se vain vie miuta eteenpäin. Ja niin oonki menossa, eteenpäin, kokoajan. Paljon on huolta tipahtanu. Paljon on vielä tekemistä. Paljon uutta herkkyyttä. Paljon surua ja paljon lohtua.
On tää kiitollisuus. Pistää perspektiivit kohillee. Ja asettaa sydämeen rauhan.
Monday, November 17, 2008
Aamu
Aamulla on kirkas taivas ja kylmää.
Miusta aamut ulkona on aina ollu tosi epämiellyttäviä.
Aamulla pimeys ja kylmyys menee suoraan sydämeen.
Ei oo mitään keinoa vastustaa. Sillon on yksinäistä.
Pahinta on pakkaslumi ja tähtikirkastaivas, aamulla.
Miusta aamut ulkona on aina ollu tosi epämiellyttäviä.
Aamulla pimeys ja kylmyys menee suoraan sydämeen.
Ei oo mitään keinoa vastustaa. Sillon on yksinäistä.
Pahinta on pakkaslumi ja tähtikirkastaivas, aamulla.
Kaipaan kauheesti rauhaa elämältä. Siis rauhallista elämää. Tuntuu välillä, että oon jotenki surumielinen ihminen. Äiti on vähän surumielinen. Oonko siis niiku äiti? Oon varmaan kai. Äitiä suretti katella kesällä miun suruja. Sitten molemmat oltiin surullisia toistemme suruista. Mutta myös onnellisia. Siis surullisenonnellisiako?
Niin. Haluan siis rauhottua. Tehdä vähän ja hitaasti. Mennä hitaammin. Kannattaa hitautta. Tuntuu, että oon liian heikko kaikkeen tähän maailmanmyllerrykseen. Haluan olla hiljaa. Siis olla sanomatta mitään. Elää vain rauhan maassa.
Niin. Haluan siis rauhottua. Tehdä vähän ja hitaasti. Mennä hitaammin. Kannattaa hitautta. Tuntuu, että oon liian heikko kaikkeen tähän maailmanmyllerrykseen. Haluan olla hiljaa. Siis olla sanomatta mitään. Elää vain rauhan maassa.
Friday, November 14, 2008
Hei enkelit
Nii.
Miussa on paljon toivoa ja valoa. Paljon rakkautta ja uskoa.
Se on tää tie mikä on välistä synkkä. Tie joka vie ja on ainut oikea.
Ei hätää. Toivon että se välittyy tää prosessi jotenki.
Että en todellakaan mene kohti kuolemaa vaan elämää.
Läsnä on tää elämän värikkyys.
Tuska ja riemu. Elämä ja kuolema.
Sininen punanen keltanen.
Miussa on paljon toivoa ja valoa. Paljon rakkautta ja uskoa.
Se on tää tie mikä on välistä synkkä. Tie joka vie ja on ainut oikea.
Ei hätää. Toivon että se välittyy tää prosessi jotenki.
Että en todellakaan mene kohti kuolemaa vaan elämää.
Läsnä on tää elämän värikkyys.
Tuska ja riemu. Elämä ja kuolema.
Sininen punanen keltanen.
Tuesday, November 11, 2008
Välillä ei tiedä mistään mitään.
Mistä sitä aina välillä tietää mitä kirjottaa.
Tänään oon tehny hyvin vähän eli kävin ostaa hammastahnaa ja sämpylöitä + omenan.
Miusta tunuu, että miun on mahdotonta olla fyysisesti täysin terveenä. Nyt miulla on huuliherpes. Se on tosi ärsyttävä. Onhan tässä muutenkin ollu jo aika pitkään välillä sellanen olo, että harvemmin on fyysesti energinen olo. Ja mielestä puuttuu se kirkkaus myös. Tietty sitä kohti ollaan menossa.
Täytyy sanoo nyt ihan suoraan et oon ihan eksyksissä enkä tiedä et mitä tehdä. En edes aina tiedä mitä arjessa pitää tehdä.
Noista alkoholista ja tupakasta sen verran, että miten mie voin selittää samaan aikaan kuinka tuskallisia ne on miulle ja silti käytän niitä. Miten voin ikinä selittää, että se on fyysisesti ja henkisesti miulle lähes mahdoonta käyttää päihteitä. Puhuin yhelle ihmiselle tästä, että en haluaisi, että oksettaa. Ja sitten olinki jo seuraavana päivänä kalja ja rööki kädessä taas. Sitä hän kommentoi naureskelemalla, että eilein vielä sitä ja tätä. No, perskuta. Se on ihan käsittämätön sekin juttu. En vain voi selittää millasta se on ja millasta se on.
Tänään oon tehny hyvin vähän eli kävin ostaa hammastahnaa ja sämpylöitä + omenan.
Miusta tunuu, että miun on mahdotonta olla fyysisesti täysin terveenä. Nyt miulla on huuliherpes. Se on tosi ärsyttävä. Onhan tässä muutenkin ollu jo aika pitkään välillä sellanen olo, että harvemmin on fyysesti energinen olo. Ja mielestä puuttuu se kirkkaus myös. Tietty sitä kohti ollaan menossa.
Täytyy sanoo nyt ihan suoraan et oon ihan eksyksissä enkä tiedä et mitä tehdä. En edes aina tiedä mitä arjessa pitää tehdä.
Noista alkoholista ja tupakasta sen verran, että miten mie voin selittää samaan aikaan kuinka tuskallisia ne on miulle ja silti käytän niitä. Miten voin ikinä selittää, että se on fyysisesti ja henkisesti miulle lähes mahdoonta käyttää päihteitä. Puhuin yhelle ihmiselle tästä, että en haluaisi, että oksettaa. Ja sitten olinki jo seuraavana päivänä kalja ja rööki kädessä taas. Sitä hän kommentoi naureskelemalla, että eilein vielä sitä ja tätä. No, perskuta. Se on ihan käsittämätön sekin juttu. En vain voi selittää millasta se on ja millasta se on.
Saturday, November 1, 2008
Joogastakin
Nyt oon alottanu joogaamaan salilla. Voin mennä siine aamulla seittemältä ja meenki. Lauantaina kymmeneltä. Tykkään tosi paljon herätä aikasin ja lähteä tekemään jotain muuta kun koululle. Herään ja lähden joogaan. Joogan alottamisen jälkeen täällä taas uudestaan tuntuu, että oon kokoajan liikkeessä. Jotain tapahtuu kropassa ja mielessä. Fyysisesti on rankkaa ja tarvitsen paljon lepoa. Tuntuu hyvältä, olin taas ajautunut jumiin. Fiilis salilla on hyvä. Ohjaajalla on paljon annettavaa ja meditatiivinen asenne. Tunnen itseni tervetulleeksi. Opin tekemään kevyemmin ja se muutos tuntuu uskomattomalta lahjata. Relax your face. Breathe softly.
Kyselen itseltäni jatkuvasti mitä haluan. Kun on täällä, tuntuu, että nyt pitää olla ja kokea ja nähdä. Haluan, mutta haluan myös rauhoittua ja löytää itsestäni rauhan. Joskus oon niin hämmentyny elämästä. Tuntuu, että se on vaan yksinäinen kulkija valtatien varressa, rekkoja hujahtelee ohi. Välillä on yksinäistä ja hylättyä. Välillä ikävä kotiin. Siellä on se tietty valo, tuoksu ja rytmi.
Haluan mennä kohti rauhaa ja seesteisyyttä. Pelottaa, että eksyn taas matkalla. Tuntuu välillä, ettei siihen oo enää varaa. Elämä, vie miuta!
Kyselen itseltäni jatkuvasti mitä haluan. Kun on täällä, tuntuu, että nyt pitää olla ja kokea ja nähdä. Haluan, mutta haluan myös rauhoittua ja löytää itsestäni rauhan. Joskus oon niin hämmentyny elämästä. Tuntuu, että se on vaan yksinäinen kulkija valtatien varressa, rekkoja hujahtelee ohi. Välillä on yksinäistä ja hylättyä. Välillä ikävä kotiin. Siellä on se tietty valo, tuoksu ja rytmi.
Haluan mennä kohti rauhaa ja seesteisyyttä. Pelottaa, että eksyn taas matkalla. Tuntuu välillä, ettei siihen oo enää varaa. Elämä, vie miuta!
Thursday, October 30, 2008
Jumiutunut
Suussa on varmaan seittemän aftaa ja koko pää tuntuu ihan tuskaselta.
Nyt dramatisoin.
Mutta tuntuu, että se tuli joogaamisesta. Tarviin niin paljon unta, enkä tänään edes jaksanu nousta joogaan.
Mutta rukoilen, että huomenna oon paremmassa enkä huonommassa kunnossa. Sitten voin mennä. Rukoilen fyysistä vahvuutta.
Välillä tuntuu kuin elämä olisi vain puskettava läpi. Siihen tarvitsen paljon apua.
Tuntuu, että kumpa todettaisiin joku vakava sairaus ja saisin vuoden elinaikaa. Tulisipa elettyä sitten.
Nyt dramatisoin.
Mutta tuntuu, että se tuli joogaamisesta. Tarviin niin paljon unta, enkä tänään edes jaksanu nousta joogaan.
Mutta rukoilen, että huomenna oon paremmassa enkä huonommassa kunnossa. Sitten voin mennä. Rukoilen fyysistä vahvuutta.
Välillä tuntuu kuin elämä olisi vain puskettava läpi. Siihen tarvitsen paljon apua.
Tuntuu, että kumpa todettaisiin joku vakava sairaus ja saisin vuoden elinaikaa. Tulisipa elettyä sitten.
Subscribe to:
Posts (Atom)